title>            >private      brainstorm >>

sunnuntai, syyskuu 27, 2009

White noise

Olen viime aikoina dikkaillut jostain syyst� ihan kyb�ll� Australialaista The Living End yhtyett� ja etenkin levy� White Noise ja sen nime� kantavaa kappaletta. Sill� on mukava syke ja jotenkin nostattaa fiilist�. Enjoy.

Tunnisteet:

sunnuntai, syyskuu 27, 2009 |  |  | 

keskiviikko, helmikuu 18, 2009

P�iv�n megatsunaurut

T�� vaan...en tied�. Suomihumppa. <3

Tunnisteet:

keskiviikko, helmikuu 18, 2009 |  |  | 

tiistai, helmikuu 17, 2009

Oh hoijaa

On joka ilta pit�nyt kirjoittaa. Summata p��t� ja no, vaan vaikka kirjoittaa ihan kuulumisia. T�� t�ss� on ollut oikeastaan vain t�iden tekemist�. Ja olemattoman p��lle k�ym�tt�m�n, mutta vapaa hetkin� ohittamattoman rikki tekev�n flussan potemista. Univelkaa, unettomuutta, saamattomuutta, paikallaan junnaamista, liikaa aatoksia, liikaa v�h�n kaikkea ja toisaalta taas ei mit��n. Suree asioita joita ei ole tapahtunut, er��n el�m�n sivun t�ydellist� k��ntymist�, miettii omaa tulevaisuutta ja toisaalta el�� vain ja ainoastaan p�iv� kerrallaan. En jaksa en�� mit��n keskinkertaista enk� jaksa tehd� mit��n mielett�mi� p��t�ksi� el�m�ni suhteen viel�. Hyv� jos just ja just olen jaksanut kiinnostua pit�m��n itsest�ni huolta, nauttimaan omasta seurastani ja yksin�isyydest�. Kev�t taas tekee ja tulee...

Olen viime aikoina n�hnyt todella paljon unia. Ensin�kin univaikeuksia on, ja sitten kun nukun ovat flunssan takia unet olleet mit� sattuu. Muutamia viikkoja sitten sodin parina y�n� ajatellen eritt�in rakasta yst�v��ni joka unessa oli my�s sodassa. Okei...m� en osaa oikein selitt�� niin kirjoitan v�h�n niinkuin tarinana n�it� unia...T�ss� yksi jokin viikkoja sitten ti-ke y�ll� n�hty uni:

Her��n asunnostani tavallisesti uupelona ja uupuneena tavalliseen aamup�iv��n takana tavallinen iltavuoro ty�paikallani. Keittelen teet�, availen verhoja ja istuskelen koneella. Tosin, tied�n suomessa on sotatila. V�sytti, ett� mitenk�h�n t�ss� t�iss� tullaan p�rj��m��n ; Samaan aikaan kun tsekkailen emaileja, blogeja ja facebookin mietin, ett� tossa viikon p��st� l�ht� sitten tikkakoskelle kokoamaan joukkoja ja kertailemaan systeemej�. Mietin, ett� mitenk� kaikki k�skyt meni ynn� muuta. Samaan aikaan olin jo tietoinen, ett� jossain p�in rajaa jo ensimm�iset joukot tappeli ja tiesin (oikeasti ep�unimaailmassa armeijassa tavatun) yst�v�ni olevan siell�. Aloin huolestua ja h�t��nty� kunnes kaivoin puhelimen k�teeni ja etsin yst�v�ni numeroa aikeissa soittaa / tekstata tms. Her��n s�ngyst�ni hiest� m�rk�n� puhelin k�dess� jossa valmiiksi valittuna yst�v�ni puhelinnumero. Jumalalle kiitos, etten soittanut. Olisi ollut ihmettelemist� puhelimen toisessa p��ss� jos olisin vastattu.

Kyseisen p�iv�n olin ihan sekaisin. En ollut varma oliko uni l�hesk��n edes v�h��k��n totta, olin kuitenkin her�nnyt puhelin kourassa ja unessa kaikki arki yms oli ihan identtist� tavalliseen el�m��ni paitsi ett� oli niinko no well - sota. Seuraavana y�n� sitten uni josta en muista mit��n joka oli viel� paljon j�nnempi ja t�ynn� r�j�hdyksi�, suuria tunteita ja actionia mutta pelkistetysti:
Olen samassa sodassa. Nyt tosin olen jo tositoimissa s��/lennonjohto yms setti� s��t�m�ss� jossain p�in suomea jossain ilmavoimien komentokeskuksessa. On kova tilanne ja (en muista unesta en�� hirve�sti muuta kuin tunnelmia ja pieni� p�tki�) j�lleen kerran kyseess� on yst�v�ni joka on jossain taistelujen keskell�. Yrit�n saada h�nt� / h�nen joukkojaan j�lleen jotenkin kiinni. Her��n. Hikisen� ja ahdistuneena. Kello jotain aamuy�t�. Laitan yst�v�lleni samassa s�ngyss� itse�ni ker�illen viestin. H�n vastaa aamulla (en muista t�t�k��n t�ysin sill� puhelimeni hajosi viime viikolla ja kaikki viestit / osa numeroista j�i sinne), ett� oli ollut y�ll� unessaan sodassa etulinjassa vet�m�ss� lumipuku p��ll� ryhm�� kohti taisteluita ja oli kuullut puhelimen soivan. K�skyj� komentokeskuksesta tms. Oli her�nnyt aamuy�ll� tulleen viestini ��neen joka oli unessa puhelimen ��ni.

Ett� t�ll�ist�. Pit�isi varmaan tavata ihmisi� useammin.

Menn� viikolla n�in unta taas.
Olen laivassa. Risteilyalus joka seilaa turun saaristossa ja on v�h�n niinkuin kainuun kotini/kotikotini/ty�paikkani/k�mpp�ni/entinen kouluni. Iso silja tyyppinen purkki. Olen tehnyt jonkin rikoksen koulussa (joka on kuin ty�paikkani), jota minulle ei selitet� - vain joku harmiton vittujen haistattelu kolleegalle tms. Olen �llistynyt kun ihmisi� haalitaan l�hes keskiaikaiseen oikeudenk�yntiin laivan kannelle. Minut m��r�t��n mestattavaksi / tuomitaan kuolemaan. Ihminen joka on provosoinut minua suuttumaan h�nelle saa vain varoituksen ja s��styy milt��n. Tapa jolla minut m��r�t��n kuolevan on hukkuminen. Unessa laiva seilailee eri paikkoihin saaristoa ja yritt�� l�yt�� mahdollisimman syvi� vesi�. Er��ss� "kohtauksessa" olen kannella kun laiva on kiinni nokastaan hiekkaan (SIIS VITUN ISO SILJA LAIVA!) josta n�kyy pohja ja huudan kovaa, etten halua kuolla t�h�n - eih�n tuohon voi edes hukkua! Laiva peruuttelee ja l�htee etsim��n sopivampaa paikkaa. P�ivi� menee. Perheeni on surullinen, jatkan ty�n tekemist� ja perheeni yritt�� jollain tapaa viivytt�� laivaa "ulapalla", ettei minua mestattaisi vaikka jotenkin alistuneina kohtaloon ovat jo antaneet periksi, mutta koettavat saada aikaa - vetoamalla ty�paikkani alimiehitykseen ja ty�voimapulaan yms joka hetken aikaa tehoaa. Piileskelen perheeni hytiss� joka on �itini ja is�puoleni paattisten talo(?) Jossain vaiheessa siirryt��n kuitenkin mestaustilanteeseeni jossa seison kannella katsoen alas veteen. Kannella tilannetta seuraamassa ovat no kaikki ketk� tunnen tai olen varmaan koskaan n�hnyt miss� ikin�. Revin jotain l�heist�ni hihasta kun minua yritet��n kerta toisensa j�lkeen ja pakenemisien j�lkeen (juoksen h�t��ntyneen� yst�vieni kaulaan, ex��ni halaamaan, perhett�ni, hakemaan toivoa tuntemattomilta, jotain apua!) - Osa ihmisist� ei tee mit��n, osa yritt�� selitt�� tuomarille, etten ole tehnyt mit��n ansaikseni kuolla. lopulta huudan ja r��yn, ett� identtisen kaksoissiskoni on kuoltava my�s jos min�kin. T�t� jonkin aikaa ja minua t�rkit��n laitaa kohden... Kunnes her��n todella virke�n� ja onnellisena, lev�nneen� ja l�mp�isen�. Toisin sanoen - loputtoman v�syneen�, kylm�st� hiest� l�pim�rk�n�...

T�ss� viikonloppuna oli ihan t�rke� puristus. Onhan t�ss� ne aina (ellei vapaana). Edellisviikonloppu oli kokonaan vapaa. Perjantaina ennen t�ihin menoa aamuvuoroon k�vin t�tini liikeess� hakemassa t�ihin kuittirullia. Kerroin, ett� vain aamuvuoro jonka j�lkeen menen tiistaina seuraavan kerran t�ihin. H�n katsoi minua todella huolestuneena ja oli "miten s� kest�t?". T�m�n j�lkeen olen mennyt itseeni. Enh�n luonnollisesti kest�nyt. Hengailin ekan illan, tokan nukuin iltaan asti ja biletin aamuun ja kaksi seuraavaa podin ja v�syin kunnes menin t�ihin. Prkl. �rsytt�v�� kun l�hisukulaisetkin huolestuu jos mulla "liikaa vapaata" aka pari pv enempi kun normi sunnuntai vapaat. T�m� l�hes ainoastaan iltavuorojen, tuplien ja triplojen teko on alkanut ottamaan p��h�n. Haluan el�m�n. Haluan liikuntaa. Haluan. Haluan rakkautta, hengata yst�vieni kanssa, k�yd� elokuvissa teattereissa iha vittu miss� vaan ihmiset k�y iltaisin (jolloin min� olen t�iss�)...kyll�h�n meill� toki on lounasvuorojakin, mutta nyky��n sitten joulukuun alun olen tehnyt kolme. Aikuisten oikeasti. Rytmi ihan k��ntynyt ja sekaisin. Nytkin hereill� YH� ja huomenna 16 vasta t�it�...nukun varmaan ikuisesti. Viime y�n�kin olin ihan loppu ja menin vasta viiden j�lkeen nukkumaan...vaikka olisi ollut ihan valmista kauraa jo 23.

Viime pe olin mamissa illassa ja monkissa y�n. Meni l�hes seiskaan kun sain unta. Her�tys oli kympilt�. Olin koko y�n jossain horteessa. Kolme peittoa, pitk�t vaatteet, flunssainen kuumeisa olo. En nukahtanut varmaan miss��n vaiheessa. N�in tosin todella realistista unta josta en muista pahemmin kuin kuvia ja tunnelmia, etenkin kun uni oli kuvattu kuin elokuva, leikkaukset ja muukin. HUH. Mutta niin:

Olin jotenkin jossain ja aloin laulamaan. Hupaisaa, ett� kappaleet olivat kuitenkin tosiel�m�ss� lempiyhtyeeni show of handsin. Kappale oli Exile. Olin jossain kalliokielekkeell� josta alasp�in katsottuna maisema oli v�h�n niinkuin star wars phanthom menacessa (tied�n, lame.) se mesta jossa padme pit�� t�m�n himme�n puheensa koko hallitusken tai mik� lie possen edess�. ANYWAY. Ihmiset hurraa ja laulan kuin enkeli ja liitelen kielekkeill� kuin musiikki videoissa. Jossain vastaavassa tilanteessa laulan my�s kappaletta Crow on the cradle joka on b�ndin yksi lemppareitani. Tilassa kaikui eik� minulla ollut edes taustoja. Sit� resonointia vartalostani.

Teen ihan hirve�sti t�it�. Keikkaa ja kierr�n ja puurran. Jossain vaiheessa systeri varastaa mun biisin (joka oli show of handsin! Hahahah, hupaisaa.) ja v�itt�� sit� omakseen. Joka on my�s yksi yhtyeen lempi biisej�ni...


Olin kotonani joka oli hirve� lukaali. Jotenkin kaikki ty�kaverit, b�ndi, tuottajat, sisko ja kaikki olivat lopulta pett�neet minut. Revin tavaroita ulos hyllyilt�, huusin ja raivosin, itkin ja pahoinpitelin itse�ni niin suuren henkisen tuskan vallassa. �itini h�t��ntyneen� tuli per�ss� ja yritti rauhoitella. Lopulta juoksin ulos pihalle joka oli kaikki el�m�ni maisemat. Juoksin sukevan pihan poikki, prikaatin seiska talon takapihan poikki, hoikanlammen rantaa, korholanm�ell�, huolin pihalla rym�ttyl�ss� (mummoni �idin kotitalon piha), mummon ja ukin pihalla raisiossa, hallin (?) aukin pihan l�pi (en vittu tied� mist� t�m�kin), turussa, kajaanissa, iisalmessa...kunnes lopulta kaaduin r�hm�lleni hiekkaan. Aurinko v�rj�si kaiken punaiseksi laskien ja silti oli niin kuuma. �itini oli juossut kaiken aikaa per�ss�ni. H�n otti minusta kiinni ja yritti herist�� j�rke� huutamalla, ett� vaikka olisin kuinka paljon ty�t� tekev� ja �ky rikas en olisi onnellinen. Haukoin henke� pillahtamaisillani itkuun ja velloin ep�toivossa. Lopulta huusin syd�mmeni pohjasta: "En halua olla rikas. Haluan vaan tehd� t�it�!" Her��n.
Hiest� litil�pim�rk�n�. her��n tasan siihen, kun huudan ett� m� haluan vaan tehd� t�it�. Katson kelloa joka on alle minuuttia vaille ennen kuin her�tys soi. Olen hyv� jos nukkunut pari tuntia.

WEEEIRD.

Kyll� onneksi eilen sai jalkapalloa ja hampurilaisia. Nykyinen sunnuntai spessu traditio l�hes. Pakko. Jotain muutakin. No t�n��n... Tuli t�ss� tehty� hyv�� thai keittoa, tytt�ilty� ja valvottua taas ikeen itsens�. kello on l�hes viisi, v�sytt�� joo mutta mielummin sit� kuuntelisi musiikkia. P�� on py�r�ll� ja silti ei tunne ja tied� mit��n. Mietin p�iv�st� toiseen nyky��n, ett� t�t�k� t�m� on; keskinkertaista eloa. P�iv�st� toiseen t�it�, liikaa t�it� ja palkkaa hyv� jos niin, ett� el��. yst�v�t asuvat miss� lie, ihmiset jotka sinua tapaavat tapaavat sinut baarissa jossa et ikin� k�y koska olet aina t�iss� joten he tulevat k�ym��n ravintolaasi sinua tapaamaan. Sinua ei en�� kutsuta mihink��n koska et kuitenkaan tulisi. Kukaan ei en�� jaksa pit�� yhteytt�. Ja olen ite niin paska pit��n yhteytt� etenkin kun nyt viime aikoina t�ss� menossa kolmas varapuhelin sill� aikaa kun odotan omani tuloa korjauksesta....

Ja olohuoneessasi on ihania ihmisi�, mutta et jaksaisi siell�k��n olla aina. Ihminen jota rakastit ei sinua halua, yst�v�si ovat jossain ulkomailla tai toisissa kaupungeissa tai tahoillaan parisuhteissa ja kiireisi� 8-16 arjessa, opiskelupiirien omissa jutuissa...Sitten ihastuu v��riin ihmisiin. Ja min� en n�k�j��n koskaan saa mit� haluan tai j��n aina viimeiseksi vaihtoehdoksi. Eli - keskinkertaisuutta. Alan hiljalleen olemaan niin v�synyt itseeni.
Kaikki on niin pyh�n yksinkertaista ja sitten samalla ei ollenkaan. M� en vaan jaksaisi en�� t�ss� vaiheessa el�m�� pohtia, el�� vaan niin kuin tuntuu - mutta se ei taas ole musta t�ysin aina kiinni. Ja toisaalta, tied�n miten asiat kuitenkin menee. Kyll� m� nielen mit� vaan.
Ja totta tosiaan - en koskaan n�e unia. Nyt kyll� sit�kin enempi...

Oh, please ignore me. T�m� on taas t�ll�ist� aamuisen alihuomisen musiikin ja oman kaikkea kaipaavan alitajuntani ja melankolinani tuomaa aivomyrsky� jossa ei ole mit��n j�rke�. Aamen. Mutta pieni makupala b�ndi� jota olen luukuttanut viikkoja silm�t syd�mmen muotoisena.

So this is where I hurt
You know I won't make it
And every day it hurts
You know I can't break it
I won't break it


I never wanna know
What you mean to me
And all I need to know
Is you are here with me


Consider where I hurt
You know your love breaks me
And I won't make you hurt
You know I can't break it
I won't break it


I never wanna know
What you mean to me
And all I need to know
That you are here with me 
The Pineapple Thief - All I need to know

Tunnisteet: , ,

tiistai, helmikuu 17, 2009 |  |  | 


ATOM    /    powered by: blogger.com   /   haloscan.com