Olen pettynyt. Tuijotan pilivi� ja odotan ihmett� tapahtuvan. Helsingiss� ja p��kaupunkiseudulla sit� tuloo jo, mutta ei t��ll� Turun seutuvilla. Lunta, meinaan. Ei ole sitten vuosiin t�h��n aikaan vuodesta tullut lunta...Tahdon! Olisi superhuippua jos syntt�rein� (pari vk) olisi valkoinen maa.
T�ss� elo on silleen aikasta mielenkiintoista. T�iss� menee jokseenkin jees, en tied� miksi. Jotenkin vain ihan erillainen tunnelma ja ollut huomattavasti keskittyneempi. Syksy ollut kaunis ja rohkea. Silti tuntuu, ett� p�iv�t seuraavat toistaan ja en muista mist��n mit��n. Edellinen viikko on totaallisen vanhaa mennytt� el�m�� ja tuleva viikko todenn�k�isesti toinen toistaan samanlaisia kiireisi� ty�p�ivi�. Hajottaa.
Toiseelta el�m��n on tullut kaikenmoista muuta - p�� suhisee suunnitelmissa oman uran suhteen, raha-asioiden vuoksi pit�� pist�� hetkeksi j�ihin ulkomaille l�ht� (vois vaikka hoitaa t��ll� asiat eka kuntoon, right on!) ... kotia haluaa laittaa kuntoon, itse��n laittaa kuntoon, myyd� puolet el�m�st��n kirpparilla ja mit� ikin�. Kohta tulee taas syntt�rit. ��.
Oman syksyni positiivisia puolia:
- Rammsteinin uusi levy tulee Perjantaina.
- Britanniasta tulee lomalaisia l�hes per�j�lkeen k�ym��n. Ensiksi rakas Emmi ja sitten Juho.
- No tietty ihan se oma synde pv!! Aaatelin pit�� ehk� bileet. Ehk�. <3
- Pime�t raikkaat y�t.
- Kerrospukeutuminen ja villasukat.
- Joulun (pienen loman) l�hestyminen.
- Kaikkienn sarjojen (Bones, Himym, House...) jatkuminen jenkeiss� - p�ivill�ni on j�lleen tarkoitus kun tulee illalla kotiin.
- Sutinaa. ;D
Kuluneen syksyn miinukset:
- Yst�v�n el�m��n astunut syv� suru joka salpaa omanikin henkeni ja luo syv�� huolta joka on muutaman p�iv�n ollut ensimm�inen ja ainoa asia mieless�ni p��llimm�isen�.
- Huoli l�hemm�isest�.
- Huoli kaukana asuvasta yst�v�st�.
- Rahahualet.
- Sade.
- Liikaa t�it� kun olisi muutakin tekemist�!!!!!! ;) ;)
- Naaman edest� menneet Rammsteinin keikkaliput.
- Oma saamattomuus.
Mutta, jospa saataisiin valkoinen maa ja ihmisille hyv� tahto. Jookosta. Ja valkoinen maa ei sitten tarkoita r�nt��.
Muuten - J�rkyttyik� muut yht�lailla naantalin kotibilepalosta kun min�? M� aloin ihan itkem��n. Kaikenmoista sit�.
T�ss� ollut hiljaiseloa. Tietokoneeni n�pp�imist� on rikki, joten kirjoittelu on tuskallista ja l�hes mahdotonta. Kompuutteria on vain aivan mahdoton saada huoltoon, sill� se on ainokainen viihdeyksikk�ni t�ll� hetkell�. Sielt� soi muzat, py�riv�t dvd:t ja levyt, sielt� seuraan uutiset ja blogit ja mit� ikin�. Nyt etenkin kuin jenkil�ss� on alkanut taas lempi showt py�rim��n niin arki kulkee k�sik�dess� t�iden ja niiden kanssa.
Nyt kirjoittelen, sill� olen sairaslomalla. Ei, sika ei iskenyt vaan joku ihme kurkkutulehdus. Kova on ollut kuume ja antibiootti sitten otettiin aseeksi korkeita tulehdusarvoja ja valkosoluarvoja vastaan. Olo on heikko ja maanantaina pit�isi (muka) olla ty�kunnossa. Saapi n�hd� kuinka k�y.
Mit� kuuluu?
Mulle ihan hyv��. Kes� meni vauhdikkaasti ja tuntuu, etten siit� kerinnyt lainkaan nauttimaan. Toisaalta, kaikenlaista silti tuli tehty�. Elo-syyskuun vaiheessa pidin hurjat kaksi viikkoa kes�lomaakin, jotka vietin portugalissa. El�m�ni ekalla etel�nlomalla (josta toinen viikko meni sairastellessa, how typical!) jossa sain el�m�ni ekan ihanan rusketuksen ja vaikka mit�. Suren katson kuinka rajat alkavat sulautumaan pois ja kaipaan ihoa helliv�� l�mp��. Helteet meni kes�ll� tietysti tavan mukaan t�iss�.
Muuten ei oikeastaan kuulu kummempia. Jotenkin aivot surruuttelee muutosta. Puhdistan asuntoa vaatteista, lehdist� ja muusta turhasta. Myyntiin vaan. Kuntoilen, lenkkeilen ja yrit�n taas palata harrastamaan (t�htitiede mm.) ja ihan oikeasti viett�m��n yst�vien kanssa aikaa - joista suurinosa kyll� muuttanut pois tai j�rkeilee el�m�� eri vaiheissa. Eka l�hti tampereelle jossa tuli kyl�ilty� hetki sittne. Ihana paikka. Emmi ja Juho muutti Lontooseen. Raisa ja Anna Sheffieldiin. Simo onneksi sielt� jo palasi ja pit�isi ty�ntouhun keskelt� ottaa ja n�hd� h�nt�kin. T�iss� menee niin lujaa, ett� oikeastaan muuhun ei pysty. Sitten kun ei ole mit��n "el�m��" niin vapaalle ottaa vaan lis�� t�it�. Kotonani en viihdy. Pit�isi vaan ottaa niskasta kiinni, siivota ja alkaa j�rjestelem��n itselleen ilmaa. Suunnitellut olen kovasti my�s ulkomaille l�ht��...noin niinko t�ihin. Eka vain pit�isi saada finanssiasiat t��ll� p�in kuntoon. Haluan kohti parempaa minua. Parempaa j�rkev�� vastuullista el�m��. Puolitoista vuotta olen surrut ja m�hkytellyt. En jaksa en��. On annettava el�m�lleni mahdollisuus viel� kun se on mahdollista...
Se ensin�kin alkaisi jo siit�, ett� uskaltaisin hammasl��k�riin. Suurin sairaalloinen tyhm� pelko joka on ajanut siihen pisteeseen, ett� kest�n j�rkytt�v�� kroonista el�m�nlaatuani musertavaa kipua joka helvetin p�iv�. P�� sanoo, ett� hyv� nainen mene l��k�riin. Sitten kun ollaan siin� ajanvaraus pisteess� niin paniikki ja fobia ajaa kaiken yli. Se on ihan P�L��. TIED�N!
Kes�ll� olen viett�nyt "vapaita" Paattisilla porukoiden uudella talolla. Siin� on mukava puutarha, rauhaa ja ei tarvitse kuunnella naapureiden keskusteluja ja levyhylly� l�pi joka p�iv�. Keskusta-asumisessa on puolensa ja niist� paperisein�t ei ole v�ltt�m�tt� se positiivinen. Olen rakastanut t��ll� oloa.
Olen lukenut viime aikoina ihan j�rkytt�v�n paljon. Dekkareita - etenkin pohjoismaalaisia. Mankellin Wallander on raivannut hassulla tavalla tiens� syd�mmeeni ja nyt olen l�hes kaikki leffatkin toljottanut...T�ss� sairastaessani olen katsonut jo viisi ja kohta ajattelin jatkaa. Portugalissa jengi naureskeli kun kaikki ajat jotka otin arskaa tai istuskelin jossain ahmin kirjaa.
Portugalista puheen ollen. Lenkkari friikki mussa otti totaallisen yliotteen. Kolleegani joka on ollut vaihdossa kyseisess� maassa varoitteli, ett� kenk� friikille se on ihan mahdoton mesta. Keng�t ei maksa mit��n. Koska olimme just siin� ajankohtaa kun alet olivat alkaneet keng�t eiv�t maksaneet edes sit�...Ostin siskolle kahdet, itselleni muutamat balleriinat ja ja...(Osalla daameista reissusta tuli mukaan 11 paria!)
Lissabonissa vahingossa k�velimme sis��n streetwear liikeeseen nimelt��n LAB. Paikka oli tosi Posh ja siell� oli megatsu alennukset. Yl�kerrassa oli hylly t�ynn� hajapareja Baby Phatin kenki� joita olen yleens� katsonut vinoon, mutta nyt sytyin...ehk� siksi, ett� tarjous houkutteli. Mit� enemm�n osti sit� halvemmat olivat. Ja s��li, ett� suurinosa oli UPEITA mutta liian pieni�. N�m� tarttuivat mukaan muutamalla kymmenell� eurolla.
Ihanat. Hyllyss� oli auttamattoman liian pienet N�M� jotka teki mieli ottaa vain koska ne oli niin somat. Mutta ker�sin itseni kuin nainen. Nainen! Ostin toiset my�s - enemm�n hiphop sneaker pumpsit, jossa paksu pohja, ihanat k�vell�, hi topsit strapeill� yms. En vaan l�yd� mist��n kuvaa...
Sesimbrasta yhdest� surffiliikeest� jostain laitakadulta tarttuivat mukaan Niken skeittisarjan Nike 6.0 Air Mogan Mid kauniina v�rikoktailina. Just as made for me!
S��li vain, ett� my�hemm�ss� k�yt�ss� toinen kenk� hankaa niin saatanasti. Kiitos intin on oikea jalkap�yt� ihan ihme mallinen niin jotkut keng�t eiv�t vaan istu siihen. Pit�� ajaa v�kisin sis��n. IHANAT!
Mutta sitten super super aarteisiini, jotka hypp�siv�t silmilleni WESCin liikkeess� Lissabonissa. Siell� oli per�huone pullollaan Addun, Niken, Ciscan, DCn yms. kenki� ja p�yt� t�ynn� moisia eri malleja muutamilla kympill�. Hyllyll� p�kitti kuitenkin himmeen upeat Adidaksen ECSTASY HI Metallic kulta ja hopea pohjaisena. Koko oli miesten joten naurahdellin kysyin myyj�lt� (Joka oli portugalilainen kopio vanhasta Dynamo kollegastani joka yh� jaksaa naurattaa aina kuin h�neen t�rm��n...pit�isi varmaan kertoa.) jotta l�ytysk� pienemp��. Kun sanoi, ett� joo niin parahdin. H�n ilke�sti hymyillen katosi varastoon ja toi k�ydellisen 36 3/4 parin.
Vaikka olikin "kallis" (Suomessa olisi kyll� tuplahintainen.) niin olen suuremmoisen tyytyv�inen. Ne ovat NIIN KAUNIIT. Ja m� rakastan. Ja palvon. Ja rakastan. Harmittaa vain, ettei tullut mukana noita sinisi� nauhoja vaikkakin pid�n enemm�n hopeista. T�ydellisimpi� kenki� saa hakea. Parhaat jalassa, kauniit, mun v�rit...kaikki. Olen liikuttua kyyneliin t�ss� niit� kehuessanikin. Kuinka voi olla jotain noin somaa? En tied�.
Sairaslomalla on liikaa aikaa ja nytkin roikun huuto.netiss� ja ebayss� katselemassa kenki� ja mit� ikin�. �l� huuda - kieltoni on kuume houreissa alkanut rikkoontua, mutta mit�s nyt jostain vintagepopoista saksasta joissa l�ht�hinta pari euroa...saahan sit� kokeilla? Heh?
Okei. Laitan Wallanderiksi sitten varmaankin. Tiedossa ulkoasun uusintaa jahka saan jostain Photoshopin. Kes�tunnelmia. Kaikkea kivaa. Ja lis�� sniikkerishittii. M� olen mennytt� kalua. So help me Jesse.
On joka ilta pit�nyt kirjoittaa. Summata p��t� ja no, vaan vaikka kirjoittaa ihan kuulumisia. T�� t�ss� on ollut oikeastaan vain t�iden tekemist�. Ja olemattoman p��lle k�ym�tt�m�n, mutta vapaa hetkin� ohittamattoman rikki tekev�n flussan potemista. Univelkaa, unettomuutta, saamattomuutta, paikallaan junnaamista, liikaa aatoksia, liikaa v�h�n kaikkea ja toisaalta taas ei mit��n. Suree asioita joita ei ole tapahtunut, er��n el�m�n sivun t�ydellist� k��ntymist�, miettii omaa tulevaisuutta ja toisaalta el�� vain ja ainoastaan p�iv� kerrallaan. En jaksa en�� mit��n keskinkertaista enk� jaksa tehd� mit��n mielett�mi� p��t�ksi� el�m�ni suhteen viel�. Hyv� jos just ja just olen jaksanut kiinnostua pit�m��n itsest�ni huolta, nauttimaan omasta seurastani ja yksin�isyydest�. Kev�t taas tekee ja tulee...
Olen viime aikoina n�hnyt todella paljon unia. Ensin�kin univaikeuksia on, ja sitten kun nukun ovat flunssan takia unet olleet mit� sattuu. Muutamia viikkoja sitten sodin parina y�n� ajatellen eritt�in rakasta yst�v��ni joka unessa oli my�s sodassa. Okei...m� en osaa oikein selitt�� niin kirjoitan v�h�n niinkuin tarinana n�it� unia...T�ss� yksi jokin viikkoja sitten ti-ke y�ll� n�hty uni:
Her��n asunnostani tavallisesti uupelona ja uupuneena tavalliseen aamup�iv��n takana tavallinen iltavuoro ty�paikallani. Keittelen teet�, availen verhoja ja istuskelen koneella. Tosin, tied�n suomessa on sotatila. V�sytti, ett� mitenk�h�n t�ss� t�iss� tullaan p�rj��m��n ; Samaan aikaan kun tsekkailen emaileja, blogeja ja facebookin mietin, ett� tossa viikon p��st� l�ht� sitten tikkakoskelle kokoamaan joukkoja ja kertailemaan systeemej�. Mietin, ett� mitenk� kaikki k�skyt meni ynn� muuta. Samaan aikaan olin jo tietoinen, ett� jossain p�in rajaa jo ensimm�iset joukot tappeli ja tiesin (oikeasti ep�unimaailmassa armeijassa tavatun) yst�v�ni olevan siell�. Aloin huolestua ja h�t��nty� kunnes kaivoin puhelimen k�teeni ja etsin yst�v�ni numeroa aikeissa soittaa / tekstata tms. Her��n s�ngyst�ni hiest� m�rk�n� puhelin k�dess� jossa valmiiksi valittuna yst�v�ni puhelinnumero. Jumalalle kiitos, etten soittanut. Olisi ollut ihmettelemist� puhelimen toisessa p��ss� jos olisin vastattu.
Kyseisen p�iv�n olin ihan sekaisin. En ollut varma oliko uni l�hesk��n edes v�h��k��n totta, olin kuitenkin her�nnyt puhelin kourassa ja unessa kaikki arki yms oli ihan identtist� tavalliseen el�m��ni paitsi ett� oli niinko no well - sota. Seuraavana y�n� sitten uni josta en muista mit��n joka oli viel� paljon j�nnempi ja t�ynn� r�j�hdyksi�, suuria tunteita ja actionia mutta pelkistetysti:
Olen samassa sodassa. Nyt tosin olen jo tositoimissa s��/lennonjohto yms setti� s��t�m�ss� jossain p�in suomea jossain ilmavoimien komentokeskuksessa. On kova tilanne ja (en muista unesta en�� hirve�sti muuta kuin tunnelmia ja pieni� p�tki�) j�lleen kerran kyseess� on yst�v�ni joka on jossain taistelujen keskell�. Yrit�n saada h�nt� / h�nen joukkojaan j�lleen jotenkin kiinni. Her��n. Hikisen� ja ahdistuneena. Kello jotain aamuy�t�. Laitan yst�v�lleni samassa s�ngyss� itse�ni ker�illen viestin. H�n vastaa aamulla (en muista t�t�k��n t�ysin sill� puhelimeni hajosi viime viikolla ja kaikki viestit / osa numeroista j�i sinne), ett� oli ollut y�ll� unessaan sodassa etulinjassa vet�m�ss� lumipuku p��ll� ryhm�� kohti taisteluita ja oli kuullut puhelimen soivan. K�skyj� komentokeskuksesta tms. Oli her�nnyt aamuy�ll� tulleen viestini ��neen joka oli unessa puhelimen ��ni.
Ett� t�ll�ist�. Pit�isi varmaan tavata ihmisi� useammin.
Menn� viikolla n�in unta taas.
Olen laivassa. Risteilyalus joka seilaa turun saaristossa ja on v�h�n niinkuin kainuun kotini/kotikotini/ty�paikkani/k�mpp�ni/entinen kouluni. Iso silja tyyppinen purkki. Olen tehnyt jonkin rikoksen koulussa (joka on kuin ty�paikkani), jota minulle ei selitet� - vain joku harmiton vittujen haistattelu kolleegalle tms. Olen �llistynyt kun ihmisi� haalitaan l�hes keskiaikaiseen oikeudenk�yntiin laivan kannelle. Minut m��r�t��n mestattavaksi / tuomitaan kuolemaan. Ihminen joka on provosoinut minua suuttumaan h�nelle saa vain varoituksen ja s��styy milt��n. Tapa jolla minut m��r�t��n kuolevan on hukkuminen. Unessa laiva seilailee eri paikkoihin saaristoa ja yritt�� l�yt�� mahdollisimman syvi� vesi�. Er��ss� "kohtauksessa" olen kannella kun laiva on kiinni nokastaan hiekkaan (SIIS VITUN ISO SILJA LAIVA!) josta n�kyy pohja ja huudan kovaa, etten halua kuolla t�h�n - eih�n tuohon voi edes hukkua! Laiva peruuttelee ja l�htee etsim��n sopivampaa paikkaa. P�ivi� menee. Perheeni on surullinen, jatkan ty�n tekemist� ja perheeni yritt�� jollain tapaa viivytt�� laivaa "ulapalla", ettei minua mestattaisi vaikka jotenkin alistuneina kohtaloon ovat jo antaneet periksi, mutta koettavat saada aikaa - vetoamalla ty�paikkani alimiehitykseen ja ty�voimapulaan yms joka hetken aikaa tehoaa. Piileskelen perheeni hytiss� joka on �itini ja is�puoleni paattisten talo(?) Jossain vaiheessa siirryt��n kuitenkin mestaustilanteeseeni jossa seison kannella katsoen alas veteen. Kannella tilannetta seuraamassa ovat no kaikki ketk� tunnen tai olen varmaan koskaan n�hnyt miss� ikin�. Revin jotain l�heist�ni hihasta kun minua yritet��n kerta toisensa j�lkeen ja pakenemisien j�lkeen (juoksen h�t��ntyneen� yst�vieni kaulaan, ex��ni halaamaan, perhett�ni, hakemaan toivoa tuntemattomilta, jotain apua!) - Osa ihmisist� ei tee mit��n, osa yritt�� selitt�� tuomarille, etten ole tehnyt mit��n ansaikseni kuolla. lopulta huudan ja r��yn, ett� identtisen kaksoissiskoni on kuoltava my�s jos min�kin. T�t� jonkin aikaa ja minua t�rkit��n laitaa kohden... Kunnes her��n todella virke�n� ja onnellisena, lev�nneen� ja l�mp�isen�. Toisin sanoen - loputtoman v�syneen�, kylm�st� hiest� l�pim�rk�n�...
T�ss� viikonloppuna oli ihan t�rke� puristus. Onhan t�ss� ne aina (ellei vapaana). Edellisviikonloppu oli kokonaan vapaa. Perjantaina ennen t�ihin menoa aamuvuoroon k�vin t�tini liikeess� hakemassa t�ihin kuittirullia. Kerroin, ett� vain aamuvuoro jonka j�lkeen menen tiistaina seuraavan kerran t�ihin. H�n katsoi minua todella huolestuneena ja oli "miten s� kest�t?". T�m�n j�lkeen olen mennyt itseeni. Enh�n luonnollisesti kest�nyt. Hengailin ekan illan, tokan nukuin iltaan asti ja biletin aamuun ja kaksi seuraavaa podin ja v�syin kunnes menin t�ihin. Prkl. �rsytt�v�� kun l�hisukulaisetkin huolestuu jos mulla "liikaa vapaata" aka pari pv enempi kun normi sunnuntai vapaat. T�m� l�hes ainoastaan iltavuorojen, tuplien ja triplojen teko on alkanut ottamaan p��h�n. Haluan el�m�n. Haluan liikuntaa. Haluan. Haluan rakkautta, hengata yst�vieni kanssa, k�yd� elokuvissa teattereissa iha vittu miss� vaan ihmiset k�y iltaisin (jolloin min� olen t�iss�)...kyll�h�n meill� toki on lounasvuorojakin, mutta nyky��n sitten joulukuun alun olen tehnyt kolme. Aikuisten oikeasti. Rytmi ihan k��ntynyt ja sekaisin. Nytkin hereill� YH� ja huomenna 16 vasta t�it�...nukun varmaan ikuisesti. Viime y�n�kin olin ihan loppu ja menin vasta viiden j�lkeen nukkumaan...vaikka olisi ollut ihan valmista kauraa jo 23.
Viime pe olin mamissa illassa ja monkissa y�n. Meni l�hes seiskaan kun sain unta. Her�tys oli kympilt�. Olin koko y�n jossain horteessa. Kolme peittoa, pitk�t vaatteet, flunssainen kuumeisa olo. En nukahtanut varmaan miss��n vaiheessa. N�in tosin todella realistista unta josta en muista pahemmin kuin kuvia ja tunnelmia, etenkin kun uni oli kuvattu kuin elokuva, leikkaukset ja muukin. HUH. Mutta niin:
Olin jotenkin jossain ja aloin laulamaan. Hupaisaa, ett� kappaleet olivat kuitenkin tosiel�m�ss� lempiyhtyeeni show of handsin. Kappale oli Exile. Olin jossain kalliokielekkeell� josta alasp�in katsottuna maisema oli v�h�n niinkuin star wars phanthom menacessa (tied�n, lame.) se mesta jossa padme pit�� t�m�n himme�n puheensa koko hallitusken tai mik� lie possen edess�. ANYWAY. Ihmiset hurraa ja laulan kuin enkeli ja liitelen kielekkeill� kuin musiikki videoissa. Jossain vastaavassa tilanteessa laulan my�s kappaletta Crow on the cradle joka on b�ndin yksi lemppareitani. Tilassa kaikui eik� minulla ollut edes taustoja. Sit� resonointia vartalostani.
Teen ihan hirve�sti t�it�. Keikkaa ja kierr�n ja puurran. Jossain vaiheessa systeri varastaa mun biisin (joka oli show of handsin! Hahahah, hupaisaa.) ja v�itt�� sit� omakseen. Joka on my�s yksi yhtyeen lempi biisej�ni...
Olin kotonani joka oli hirve� lukaali. Jotenkin kaikki ty�kaverit, b�ndi, tuottajat, sisko ja kaikki olivat lopulta pett�neet minut. Revin tavaroita ulos hyllyilt�, huusin ja raivosin, itkin ja pahoinpitelin itse�ni niin suuren henkisen tuskan vallassa. �itini h�t��ntyneen� tuli per�ss� ja yritti rauhoitella. Lopulta juoksin ulos pihalle joka oli kaikki el�m�ni maisemat. Juoksin sukevan pihan poikki, prikaatin seiska talon takapihan poikki, hoikanlammen rantaa, korholanm�ell�, huolin pihalla rym�ttyl�ss� (mummoni �idin kotitalon piha), mummon ja ukin pihalla raisiossa, hallin (?) aukin pihan l�pi (en vittu tied� mist� t�m�kin), turussa, kajaanissa, iisalmessa...kunnes lopulta kaaduin r�hm�lleni hiekkaan. Aurinko v�rj�si kaiken punaiseksi laskien ja silti oli niin kuuma. �itini oli juossut kaiken aikaa per�ss�ni. H�n otti minusta kiinni ja yritti herist�� j�rke� huutamalla, ett� vaikka olisin kuinka paljon ty�t� tekev� ja �ky rikas en olisi onnellinen. Haukoin henke� pillahtamaisillani itkuun ja velloin ep�toivossa. Lopulta huusin syd�mmeni pohjasta:
"En halua olla rikas. Haluan vaan tehd� t�it�!" Her��n. Hiest� litil�pim�rk�n�. her��n tasan siihen, kun huudan ett� m� haluan vaan tehd� t�it�. Katson kelloa joka on alle minuuttia vaille ennen kuin her�tys soi. Olen hyv� jos nukkunut pari tuntia.
WEEEIRD.
Kyll� onneksi eilen sai jalkapalloa ja hampurilaisia. Nykyinen sunnuntai spessu traditio l�hes. Pakko. Jotain muutakin. No t�n��n... Tuli t�ss� tehty� hyv�� thai keittoa, tytt�ilty� ja valvottua taas ikeen itsens�. kello on l�hes viisi, v�sytt�� joo mutta mielummin sit� kuuntelisi musiikkia. P�� on py�r�ll� ja silti ei tunne ja tied� mit��n. Mietin p�iv�st� toiseen nyky��n, ett� t�t�k� t�m� on; keskinkertaista eloa. P�iv�st� toiseen t�it�, liikaa t�it� ja palkkaa hyv� jos niin, ett� el��. yst�v�t asuvat miss� lie, ihmiset jotka sinua tapaavat tapaavat sinut baarissa jossa et ikin� k�y koska olet aina t�iss� joten he tulevat k�ym��n ravintolaasi sinua tapaamaan. Sinua ei en�� kutsuta mihink��n koska et kuitenkaan tulisi. Kukaan ei en�� jaksa pit�� yhteytt�. Ja olen ite niin paska pit��n yhteytt� etenkin kun nyt viime aikoina t�ss� menossa kolmas varapuhelin sill� aikaa kun odotan omani tuloa korjauksesta....
Ja olohuoneessasi on ihania ihmisi�, mutta et jaksaisi siell�k��n olla aina. Ihminen jota rakastit ei sinua halua, yst�v�si ovat jossain ulkomailla tai toisissa kaupungeissa tai tahoillaan parisuhteissa ja kiireisi� 8-16 arjessa, opiskelupiirien omissa jutuissa...Sitten ihastuu v��riin ihmisiin. Ja min� en n�k�j��n koskaan saa mit� haluan tai j��n aina viimeiseksi vaihtoehdoksi. Eli - keskinkertaisuutta. Alan hiljalleen olemaan niin v�synyt itseeni. Kaikki on niin pyh�n yksinkertaista ja sitten samalla ei ollenkaan. M� en vaan jaksaisi en�� t�ss� vaiheessa el�m�� pohtia, el�� vaan niin kuin tuntuu - mutta se ei taas ole musta t�ysin aina kiinni. Ja toisaalta, tied�n miten asiat kuitenkin menee. Kyll� m� nielen mit� vaan.
Ja totta tosiaan - en koskaan n�e unia. Nyt kyll� sit�kin enempi...
Oh, please ignore me. T�m� on taas t�ll�ist� aamuisen alihuomisen musiikin ja oman kaikkea kaipaavan alitajuntani ja melankolinani tuomaa aivomyrsky� jossa ei ole mit��n j�rke�. Aamen. Mutta pieni makupala b�ndi� jota olen luukuttanut viikkoja silm�t syd�mmen muotoisena.
So this is where I hurt
You know I won't make it
And every day it hurts
You know I can't break it
I won't break it
I never wanna know
What you mean to me
And all I need to know
Is you are here with me
Consider where I hurt
You know your love breaks me
And I won't make you hurt
You know I can't break it
I won't break it
I never wanna know
What you mean to me
And all I need to know
That you are here with me
Olen halunnut niin palavasti kirjoittaa t�nne mit� minulle kuuluu, mutta kun en tied� sit� itsekk��n. Kerta toisensa j�lkeen kun jokin asia el�m�ss� sutvaantuu tulee toinen joka vet�� jalat alta - perheasia, suru, suhdejuttu, yst�vyysjuttu...p��osin tietysti olen ollut hirve�n kiireinen (liian) t�iss� ja k�rsinyt sen vuoksi suuresta yksin�isyydest�. Ja niin monta upeaa unta, niin upeaa kohtaamista, hetke� ja puhuttua keskustelua, tunnettani yms on j��nyt t�nne kirjoittamatta, ett� yrit�n vain p�ntt�� niit� p��h�ni, ett� jossain vaiheessa kirjoitan ne vaikka yhteen entryyn ja muistan. Elossa ollaan. :) Ty�t on kivaa, henk. koht elo vienyt tilaan jossa itsest�ni en niin jaksa v�litt�� jotta teen t�it�, nukun ja teen t�it�. Lupaan ett� t�st� t�� valojen my�t�. viimeksi kun eilen aurinko porotti her�sin aikaisin vahingossa ja siivosin kuin myrsky ja asunto on kuin uusi. (sen p��lle menin t�ihin jossa olin loppu hullusta huhkimisesta!) ...
I find it hard to find the simple way
When the simple way,
Is an ocean.
I find it hard to justify these days
When all our days,
Are just a token.
I hope you hear the things i need to say
As they will remain,
Unspoken.
So read my mind.
It's crying out for love, to find.
This is the start of the end for me
As the end for me,
Is not over.
And everyday is a little more to see
A little more to be
When it's over.
The Pinappe Thief - This will remain unspoken
Siivosin eilen valon huumassa asuntoni ja haluaisin vain olla t��ll�. S��li, ettei dikiboxia. Muuten makaisin vapaa-aikani ja tuijottaisin vain vaikka tekstiteeveet� s��st�en rahaa.
Tai sitten ei. Ko ei keksi. Sisko pisti tekee, mutta kun siskolla niin monta samaa, ett� vois vaan cut and paste t�nne...voisin tietty perus koulusettim�isell� tavalla tehd� oman ja vaihtaa sanoja ja ja...
1. Link to the person who tagged you. / Linkit� henkil� joka haastoi sinut.
2. Post the rules on your blog. / Kirjoita s��nn�t blogiisi.
3. Write six random things about yourself. / Kirjoita kuusi sattumanvaraista asiaa itsest�si.
4. Tag six people at the end of your post and link to them. / Haasta kuusi henkil�� postauksesi lopussa ja linkit� heid�t.
5. Let each person know they have been tagged and leave a comment on their blog. / Kerro kaikille haastamillesi henkil�ille haasteesta ja j�t� heille viesti heid�n blogeihinsa.
6. Let the tagger know when your entry is up. / Ilmoita haastajallesi, kun olet vastannut haasteeseen.
T�t� nyt ei varmaan kukkaa lue... paitsi l�hiperhe ja frendit (jos nek��n) niin en silleen haastele. Voivat sitten kadulla tulla, ett� "Kuule, Lotta - mulla kuus juttuu sulle..."
Ei vaan kukaan saa kopsailla mielell��n, haastan ihan kaikki. Kuhan mulle ilmo tietty! ;)
1. Olen ns. "luonnonuskovainen". Kaikki maailman uskonnot kiehtovat syv�sti ja olen tutkinut kaikkia uskontoja pienest� pit�en, etsinyt omaa tiet�ni ja v�lill� todennut, ett� jahka pidemm�n p��lle olen eklektinen heebo. (Daddy-O'n) puolelta perhepiiriss� on kuitenkin vahvana ollut suomen ns. muinaisusko (ellei kumpienkin iso�itieni semivahvaa kristinuskoa lasketa) tai luonnonusko. Mets�, luonto, maailma on temppelini ja sille kumarran. T�h�n liittyy rakkauteni t�htiin, taivaaseen ja muhkeisiin metsiin. Tapa ja tunne on kuitenkin sen verran yksityinen, etten t�ss� ala sen kummemmin sit� selvittelem�h�n. Nuorempana imin kaiken shamanismista, vanhempana syvennyin muuhun. T�t� nyky� el�ilen itseni kanssa kiitelleen ilolla (ei uskoisi kun juttujani kuuntelee, eiks je!) sit� jokaista siunattua p�iv�� jonka saan el��.
2. Olen tiedefriikki. T�m� on sama, kuin siskollani numero kakkosena, mutta EN voi vastustaa. Olemme koko helvetin el�m�mme jakaneet saman intohimon tieteeseen, ennenkaikkea t�htitieteeseen. Lainaten siskoa joka on t�ysin yksi yhteen kanssani: " Astronomia on kaikista l�himp�n� syd�nt�, mutta arkeologia, paleontologian ja vulkanologia on my�s �ss��! T�htitieteeseen pimahdin jo pentuna katsellessani ylen esitt�m��, Carl Saganin Kosmos televisiosarjaa ymm�rt�m�tt� siit� mit��n (en osannut lukea viel� esikouluik�isen�), mutta kuvat veiv�t mukanaan. Asuimme sopivasti maalla, joten Siskoni kanssa makasimme lumihangessa katsoen yl�s t�htiin. Vanhempamme eiv�t osanneet vastata kysymyksiin, joten ostivat meille juuri julkaistun Mauri Kunnaksen Suuri Avaruusseikkailu (joka on yh� lempikirjani). P��tin jo pienen�, ett� ryhdyn t�htitieteilij�ksi tai astronautiksi. Taivas on vuosien saatossa tullut selattua l�pi aika tehokkaasti, yh� syv�mmelt� ja syvemm�lle kurkottaen. Varhaisteinist� nuoreen aikuiseen l�hes asuin t�htitornilla. Nykyisin nautin taivaasta mieluiten yksin tai Kaukaisen seurassa, jonka tapasin kutosluokkalaisena Turun Ursan kerhoilloissa. Taivas kulkee aina mukana enk� koskaan unohda olla katsomatta, mit� upeaa se taas tarjoaa.
Ja kaukoputken etsint�moottorin hurina y�ss�... Kuin kissan kehr�yst�!
Joo-o, kuin itseni kirjoittamana. T�h�n liittynee my�s intohimoni yleisesti taivaaseen - armeijassakin hain IV (the sissit!) posseen, mutta lentos��n herra v�kisin repi joukkoonsa kuin n�ki harrastukseni. Oli kyll� toisaalta hienoa tutkailla p�� kenossa pilvi� tiet�en niiden nimet...<3 Mit� ikin� maailmassa, t�hdet on aina tutut ja turvalliset. Melkein. Ja taivas... p�iv�st� p�iv��n yleens�, t�ysin erillainen. Ihana tosi asia joka jaksaa kiehtoa joka hetki. Kun astun ulos, katson ekana hetken yl�s p�in.
3. KUTEN SISKONI Pelk��n eniten maailmassa laivojen potkureita, sukellusveneit� ja �ljynporauslauttoja.Sen lis�ksi - Isot ankkurit saavat my�s hirve�n ahdistuksen valtaan. En voi ikin� hyp�t� uimaan veneen per�st�, enk� nousta sielt� takaisin. Pelk��n syviss� vesiss� aina sukellusveneit�. Ajatus kuinka syv�lle �ljynporauslautat menev�t on hirve�. En kest� katsoa suomenjoutsenessa killuvaa itseni kokoista ankkuria ja ajatella kuinka se losahtaa meren pohjaan.
4. Minulla on kahden kissan (Nobody -kuollut-, Somebody -yhteishuoltajuus siskoni kanssa-) lis�ksi ollut lemmikkin� kolme kultakalaa nimelt��n Lars, Von ja Trier. Von kuoli kuukauden sis��n. Lars ja Trier porskuttivat aika pitk��n, mutta kultakalatkaan eiv�t ole ikuisia ja jokaisen kuolema oli pieni kriisi joten tyydyin kissoihin josta ekan safkasi ilves. Somebody� aka Samppaa ei ole siis ikin� viety Korholanm�elle ja p��stetty ulos; Eliminoidaan ilves.
5. Rakastan kenki�. Rakastan. Haluaisin kaikki maailman ihanat upeat korkkarit ja 153cm mittaisena varmaankin n�ytt�isin idiootilta. Silti kaapissani on muutamat upeat popot joita en ole ikin� k�ytt�nyt muuta kuin kotona. Sen sijaan - aina kun olen l�htem�ss� ostamaan jotain mielett�mi� tytt�kenki� matkaani tarttuu maiharit, pr�tk�buutsit tai - suurin paheeni -> lenkkarit. Paheeni on old school kasari sniikkerit. Onneksi n�in k�yh�n� en omista mit��n ebayta tai sneakerfreakkia vaan omani olen hankkinut kirppareilta, poistolaareista (miten voi l�yt�� harvinaiset reebokin freestylerit anttilan "reebok n�ytemallier� 29e" korista OMG!!), huuto.netist� ja ties mist�. Puman ja niken tossut on paheeni, amen.
6. Ker��n kylttej�. Niit� on tullut ihme paikoista, jopa yst�v�lt� tuliaisina englannista asti. My�s "ei kenenk��n maalta" suomen ja veli-ven�j�n v�list� on jotain nauhan p�tk�� anastettu. En voi sille mit��n...Autossa odottanee pari mahtavaa kyltti� ja hienoja kylttej� paloi kotikotona vuosia sitten tulipalossa joita en ikin� kerinnyt saamaan turkuun asti. Viime aikoina on kuitenkin jo j�tetty ruuvimeisseli pois k�silaukusta sill� asunto (sein�t) ovat sen verran pienet...
Joo - o. Siskon kanssa t�ss� turistu samaan aikaan netiss� ja min�h�n en itsest�ni mit��n huisaa keksinyt. Sisko ehdotteli kaiken t�m�n lis�ksi my�s seuraavia;
- "oot lapsena halunut olla poika ja k�vitkin intin." (Senni, en halunut olla poika, halusin olla erillainen kuin sin�! Ja en k�ynyt intti� siksi, ett� olisin halunut olla poika! :D )
- "nuoresta ij�st� huolimatta olet ollut ravintolaalalla ikuisuuden." (luv.)
- "sun k�mp�ss� kummittelee." (Word!)
- "oot vaihtanut hiustyylej� tosi paljon jo pikkumukulasta asti." (h�h�, jos sais vanhoista tietokoneista ja siskolta skannattua kuvia niin i promise - tulee kunnon kollaasit joskus t�ss�...)
- "ker��t kylpyankkoja." (Itseasiassa olen itse ostanut varmaan kaksi, muut ovat tulleet muualta, ja niit� on alkanut tulemaan jo ihan tarpeeksi! :D )
- "ja tossuja..." (uh, joo...)
- "oot blogannut jo kauan ennen kun blogit tuli kovaksi jutuksi" (vuodesta 2000!)
- "melkein vahingossa sulla on sikana pinkki�..." (Korjattakoon, funky pinkki� aka fuksiaa. Kyll�. Jengi on alkanut hiffaa t�m�n ja saan yll�tt�v�n usein pinkkei lahjoja yms juttuja. <3 Hupaa.)br>
- "teet vahingossa aina upeita drinkkej�." (vahingossa? ;) Pitikin kysy� siskolta mist� tuo vahingossa tuli, mutta unohtui...)
- "lopetit todistetusti tupakoinnin 2001." (ja 2006 intiss�.)
- "sulla on aito knalli." (Word. S'on hieno!)
N�innikk�� taase. Jos kamera toimisi saisitte mun uusista hiuksista kuvaa, mutta ko ei toimi niin ette saa. Hirmusasti taas t�it�, ei se hellit� vaikka on ns. tipaton ihmisill�. Sain sent��n t�n��n aka vapaa p�iv�n�ni v�symyksen ja vatsataudin keskelt� energiaa siivota ja asunto on ah niin ihana ja puhdas j�lleen. Viihdyn. Kunpa tulisi kev�t.
Np. Radiohead - Pyramid song.
.... There was nothing to fear and nothing to doubt ...